Ei tämä ole niin vaikeaa

Vuosi vetelee viimeisiään ja taas saadaan kalenterien sivut kääntää olympiavuodelle. Vuoden päättyessä on aina tapana tehdä läpikoonti kuluneesta vuodesta, vaikka urheilun saralla moinen läpikoonti olisikin sujuvampi tehdä aina kauden päätteeksi. Meillä tämä tapahtuisi elokuu-toukokuu välillä käytävän kisakauden päätteeksi. Mutta niin kuin sanottua, aina silloin tällöin on hyvä pysähtyä hetkeksi katsomaan taakseen. Kuluvaan vuoteen ei kilpailullisesti kummempia valonpilkahduksia sisältynyt, EM-kisojen 10. sijaa ja työntöennätystä lukuunottamatta. SM-kisat menivät täysin varmistellen olkapäätä pidellen ja loppuvuoden kisat polvea pidellen. Konkreettisten saavutusten puuttumisesta huolimatta ei tee mieli vetää övereitä terästetyllä glögillä ja mennä makaamaan sikiöasentoon joulukuusen alle ja tuntea pihkan valuvan ohimolle samalla kun vaikeroi elämän kurjuutta. Tähän selväjärkisyyteni säilyttävään ajattelutapaan sisältyy myös suurin oivallukseni koko vuodesta miksi asiat menivät kuten menivät. Niin kuin Sarajevon olympiamitalisti Matti Nykänen tietää kertoa: ”jokainen tsäänssi on mahdollisuus”. Asioista on aina mahdollista oppia, olivat ne sitten hyviä tai huonoja.

Kuluvana vuonna minua motivoineen ajatusmallin pystyy sisällyttämään Pekka Koskelan lausahdukseen Sotshin olympiakisojen mennessä hänen osaltaan penkin alle: ”tuntuu kuin 7 vuotta elämästäni meni hukkaan”.

Niin, kaikki tekeminen ja ajattelu on tähdätty tuota yhtä kisaa varten. Jokainen hetki ja jokainen treeni tehtiin tähtäin asetettuna omaan unelmaan. Omat tähtäimet oli kohdistettu viimeisiin nuorten EM-kisoihin ja ensimmäisiin aikuisten MM-kisoihin.

Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia motivoida itseäni harjoittelemaan tai tekemään muita urheiluun liittyviä kauheuksia kuten venyttelemään tai syömään terveellisesti. Mutta se mistä motivaatio tähän löytyy, on vaihdellut ja useimmiten sillä on suurin vaikutus työn jälkeen. Ei ole ainoastaan väliä mitä teet, vaan se, miten sen teet on lähes yhtä tärkeää. Ymmärtääkseni missä olin mennyt metsään, piti mennä mennä takaisin ajassa ja miettiä miksi alun perin olin aloittanut tekemään näitä asioista.

Tähänkin löytyy muuten erinomainen motivaatiokuva internetin maailmasta

 Remember-why-you-started

Hemmetti kyllä vaan näitä kuvia pitäisi liimata jääkaapista yölamppuun saakka niin kyllä pysyisi focus päivittäin mukana.

Suurin palo treeneissäni on syntynyt rakkaudesta urheiluun ja itseni kehittämiseen. Olen yksinkertaisesti vain halunnut tehdä parhaan mahdollisen version itsestäni. En muista, että olisin ikinä treenannut SM tai EM-kisoja varten tavoitteenani vain voittaa joku tai tehdä tietyt raudat, kun kisoihin on vielä matkaa useita kuukausia.

Olen aina pyrkinyt tekemään kaiken niin hyvin kuin mahdollista, koska halu lähteä treenaamaan tuli halusta tehdä sitä mistä pitää. Mutta kun tänä vuonna aloin ammentamaan ylimääräistä motivaatiota tähtäämällä tiettyihin kisoihin tietyt tavoitteet asetettuna, aloin treenaamaan väkisin. Aloin tekemään treenit sillä mentaliteetilla, että minun on pakko treenata ja minun on pakko tehdä tietyn verran aina jokaisessa harjoituksessa. En osannut säilyttää iloa ja rentoutta tekemisessä ja mitä tahansa aina tekeekin niin vanha lausahdus pitää paikkansa; tosissaan muttei vakavasti. Ei saisi tuntua että kisoja varten ”uhratut” treenit ja siihen liittyvät asiat olisivat hukkaan heitettyä aikaa, vaikka epäonnistuminen realisoituisi. Itseä vartenhan näitä asioita teemme.

Tämän kipinän taas uudestaan löydettyäni on MM-kisojen jälkeiset treenit olleet suorastaan terapeuttisia. On taas pystynyt taas luottamaan omaan vaistoonsa ja lukemaan paremmin millaisia signaaleja kroppa treeneistä aina antaa. Tottakai, välillä tulee aina vaikeita päiviä mitä tahansa tekeekin, mutta aina lopulta pitäisi löytyä se pilke silmäkulmasta. Koska mitä sitä turhaan itseään kiduttamaan. Jos jostain vain ei löydy mielekkyyttä, on järkevämpi vaan löytää muuta tekemistä.

Aika pommin muuten räjäyttivät Houstonissa, jo melkeinpä 20 kärynnyttä MM-kisoissa. Meikäläisenkin sarjasta on näillä näkymin palanut mm. 2. 3. 4. . Kisoista kärysi myös useampi  venäläinen(esimerkiksi ME:t rikkonut muuan herra Lochev jonka ennätykset nyt nollataankin, kisojen poliisi osoittautuikin rosvoksi), joiden käryt ovat muuten melko harvinaista ”herkkua”. Ja useampia on kärynnyt kasvuhormonista, joka siis on vaikeimmin jäljitettävissä olevien aineiden joukossa. Joko urheilijat ovat olleet uhkarohkeita tai testijärjestelmät ovat parantuneet. Jokatapauksessa ehdottomasti urheilun kannalta hyvä asia, vaikkakin lajille aika rajua jobin postia.

Tähän aiheeseen tekee mieli palata vielä myöhemmin. Lähinnä debattiin, pitäisikö doping vapauttaa kokonaan vai ei, ja miksi/miksei.

Näihin sanoihin päätän vuoden 2015 ja toivon kaikille hyvää tulevaa vuotta ja löytäköön kaikki oman intohimonsa ja tehköön sitä rohkeasti sydämensä kyllyydestä.

Vielä yksi ajankohtaan ja teemaan sopiva motivaatiokuva.

  Resolutions

Ps. Lisäksi haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja läheisiä kuluneesta vuodesta ja olkoon ensi vuosi ennätyksellinen!