Yleinen

5 tapaa saada väkivahvat jalat!

 

 

EM-kisat takana, ja kisat meni ihan mukiinmenevästi. Lopputulos 150+189=339kg ja sijoitus 15. Tulos oli uusi yhteistulosennätys, joka lämmitti mieltä, ja kisassa jäi kaikki suunnitellut päänahat taakse kuten esimerkiksi Rion olympiakävijä brittien Sonny Webster. Lajiennätyksiä olisi ollu mukava nakutella, mutta EM-kisoissa lähtökohtaisesti taistellaan sijoituksista, joten korotukset suunniteltiin sen mukaisesti. Ja mahtuihan sinne yksi pummi ja yksi hylätty nostokin joten liikaa varaa jossittelulle ei jäänyt.

Nyt seuraavaksi luvassa rehellistä voimatreeniä ennen loppukesän Taipein Universiadeja. Tästä inspiroituneena päätin tehdä pienoisen esittelyn minkälaisia voimaohjelmointeja punttiharrastajat voivat tehdä eritoten jalkojen voimantuottoa priorisoiden.

taipei2017

Nyt esittelyssä suosituimmat ilmaiset internetin kyykkyohjelmat.

Painonnoston tai CrossFitin harrastajalle yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on jalkojen voimantuotto. Normaalin salimaailman ikuisuuskysymys ”paljon penkki?” on monipuolisempien tankoliikkeiden maailmassa korvaantunut kyykyn tiedustelulla. Moninivelliikkeissä korostuu vartalon suurimpien lihasten kuten nelipäisen reisilihaksen voimantuotto. Kuten 200 työntökerhoon kuuluva Teemu Roininen blogijulkaisussaan kirjoittaa neuvostoliittolähteiden mukaisesti takakyykyn roolista työntöharjoittelussa:

” Rajan takana tietävät kertoa että painonnostajalla pitäisi työnnön 1RM olla 70-80% takakyykkymaksimista. Mitä lähempänä 80% ollaan sitä tehokkaampi nostaja on taito-, kimmoisuus- ja nopeusominaisuuksiltaan. Jos nostajan työnnön maksimi jää alle 70% kyykyn maksimista on todennäköistä että nostaja hyötyy enemmän painottamalla harjoitteluaan taito-, kimmoisuus- ja nopeusominaisuusia kehittävään harjoitteluun. Jos taas nostajan työntömaksimi asettuu tuon 70-80% väliin, on todennäköistä että nostaja hyötyy kaikkein eniten voimaominaisuuksien, tässä tapauksessa kyykkymaksimin kohentamisesta. Tietenkään ei saada unohtaa muitakaan ominaisuuksia tai muita osa-alueita voimanhankinnassa, mutta tässä vähän ajatusta siitä mihin painopiste saattaisi olla hyvä siirtää.”

(Roinisen blogi)

Alaraajojen voimantuoton yksinkertaisimpia mittareita on jalkakyykky ja jos jalkakyykkytulos kehittyy aikavälillä x, se karkeasti sanottuna yleensä kielii jalkojen voiman kasvamisesta kyseisellä aikavälillä. Ja kyykyn parantaminen on kärjistetysti melko helppoa, kyykkää enemmän. Nykyään internetistä on melko helppo löytää toimivia perus lineaarisia kyykkyohjelmia, joissa jokaisessa on oma pikku catchinsa. Aion tässä postauksessa esitellä niistä omasta mielestäni painonnostoliikkeitä tekevälle ”parhaimmat/yleisimmät” sekä tuoda esille niiden ominaisuuksia niin hyvässä kuin pahassa.

pisarenko kyykky

Jos edellä mainittu Teemu Roinisen esittelemä työnnön ja kyykyn suhdeluku antaa sinulle osviittaa, että kyykkypriorisaatio olisi seuraava looginen askel tulostesi kasvattamisessa. Tai jos haluat paikallaan junnaavan kyykkytuloksesi shokeerattua taas kasvun reitille, on joku edellä mainituista kyykkyohjelmista hyvä reittivalinta. Melkeinpä kaikki käymistäni ohjelmistani edellyttävät jo jonkinasteista tottumista korkeaan volyymiin, tarkoittaen että kaksi kertaa viikossa kyykkääminen ei vedä lonkkaasi lukkoon tai hermotustasi pakkolomalle. Nämä viisi koen parhaimmiksi 2 tai useampaa kertaa viikossa kyykättävien ohjelmiksi, mutta tietenkin on olemassa ohjelmia jotka toimivat toisille paremmin kuin toisille, mutta jos pitäisi nimetä 5 luotto-ohjelmaa niin nämä olisivat ne. Annan ensiksi ytimekkäät esittelyt ohjelmista, jonka jälkeen loppuun annan oman mielipiteeni ohjelmista, mihin ja kenelle ne soveltuvat. Ja disclaimerina myös se, että kaikki ohjelmat soveltuvat naisten treeniohjelmiin vallan mainiosti. Melkein jopa paremmin kuin miesten, koska naiset kestävät voimaharjoittelussa enemmän volyymia kuin miehet.  Jottei tämä teksti venähtäisi pidemmäksi kuin pelkään sen jo venyvän, niin käydään kiinni itse pihviin.

Tarkastelun kohteenani on seuraavat kyykkyohjelmat:

-Russian squat program

-Russian squat program for masters

-Smolov Squat program

-Texas method

-Hatch squat program

Sekasorron lisäämiseksi olen osassa lisännyt koko ohjelman esittelyn kaveriksi, ja osassa ohjelma löytyy linkin takaa.

  1. Russian squat program

(http://exrx.net/WeightTraining/RussianSquatProgramGenerator.html)

Taso: Kokeneemmalle

Ensimmäiseksi pureudutaan russian squat programmin saloihin. Kaikista perinteisin ruskeassa kirjekuoressa sukupolvelta toiselle periytynyt kyykkyohjelma on ehkä allekirjoittaneen mielestä se mieluisin. Kyseinen ohjelma jättää tilaa painonnostoharjoittelulle eikä sido kaikkea palautumiskapasiteettia kyykkyharjoituksista palautumiseen, toisin kuin esimerkiksi Smolov jota tarkastellaan myöhemmin julkaisussani.

Russian squat program perustuu kolmeen kyykkyreeniin viikossa, joista joka toinen on ns. Palauttavampi kyykkyharjoitus. Ohjelma kestää kerrallaan 6 viikkoa, josta ensimmäiset 3 viikkoa totutaan työskentelemään 80% raudalla volyymin kasvaessa, ja loput kolme viikkoa volyymi laskee ja intensiteetti nousee. Ohjelma perustuu perinteiseen venäläiseen mentaliteettiin työmäärästä 80% huitteilla. Paljon toistoja keskiraskailla raudoilla mutta ei mitään äärimmäisiä maksimisarjoja kuin vasta ohjelman ihan lopussa.

Russian squat program kuva

(klikkaa kuvaa nähdäksesi ohjelma)

+Jos oheistreenimäärä pysyy kohtuullisena, volyymiin on melko helppo tottua.

+Ei poissulje lajitreeniä, vaan antaa hieman tilaa muullekkin harjoittelulle.

+Ei liian pitkäkestoinen.

-Ei etukyykkyä, joka varsinkin aloittelijapainonnostajan näkökulmasta olisi hyvä pitää mukana. (Tosin 6 viikkoa on vielä siedettävä aika elää ilman etukyykkyä.)

-Intensiteetti kasvaa ensimmäisen kolmen viikon jälkeen melko radikaalisti, joten pitää olla varautunut sekä henkisesti että fyysisesti.

 

  1. Russian squat program for masters

 

(Linkki Allthingsgymin sivulle mistä löytyy ohjelma)

Taso: Noviisi

Nimensä mukaisesti toinen tarkasteltava ohjelma on hieman kevyempi modifikaatio Russian squat programista. Masters ei suinkaan tarkoita mestarinostajaa vaan ns. jo iäkkäämpää nostajaa. Tästä ei kuitenkaan kannata suivaantua että kyseessä olisi eläkeläisohjelma, vaan ohjelma on hieman ehkä harvempaan kyykkyrytmiin tottuneelle erittäin sopiva.

Ohjelman kokonaispituus on 8 viikkoa, josta ensimmäiset neljä on volyymipainotteista ja loput 4 on edellämainittu intensiteettijakso. Yksinkertaistetusti kyseessä on alkuperäisen russian squat programmin reenit jaettuna pidemmälle ajanjaksolle.

Eli paperilla näin

Volyymivaihe: 4 viikkoa, kaksi kyykkytreeniä viikkoon.

Treeni 1: 60% x 3, 70% x 2, 80% x 2 x 6 sarjaa

Treeni 2: 60% x 3, 70% x 2, 80% x 3 x 6 sarjaa

Treeni 3: 60% x 3, 70% x 2, 80% x 2 x 6 sarjaa

Treeni 4: 60% x 3, 70% x 2, 80% x 4 x 6 sarjaa

Treeni 5: 60% x 3, 70% x 2, 80% x 2 x 6 sarjaa

Treeni 6: 60% x 3, 70% x 2, 80% x 5 x 6 sarjaa

Treeni 7: 60% x 3, 70% x 2, 80% x 2 x 6 sarjaa

Treeni 8: 60% x 3, 70% x 2, 80% x 6 x 6 sarjaa

Intensiteettijakso : 4 viikkoa kyykkyä, kaksi kyykkytreeniä viikkoon

Treeni 9: 60% x 3, 70% x 2, 80% x 2 x 6 sarjaa

Treeni 10: 60% x 3, 70% x 2, 85% x 5 x 5 sarjaa

Treeni 11: 60% x 3, 70% x 2, 80% x 2 x 6 sarjaa

Treeni 12: 60% x 3, 70% x 2, 90% x 4 x 4 sarjaa

Treeni 13: 60% x 3, 70% x 2, 80% x 2 x 6 sarjaa

Treeni 14: 60% x 3, 70% x 2, 95% x 3 x 3 sarjaa

Treeni 15: 60% x 3, 70% x 2, 80% x 2 x 6 sarjaa

Treeni 16: 60% x 3, 70% x 2, 100% x 1, (105% x 1) (110% x 1 (???))

 

+Viikkovolyymi ei nouse liian korkeaksi

+Muuta treeniä helppo sovittaa mukaan, sillä viikon kokonaisrasitus ei ole kovinkaan korkea.

 

-Ei etukyykkyä. (Syy miksi huono juttu, Kts. Ensimmäisen ohjelman plussat ja miinukset-kohta.)

-Viikkovolyymi voi olla jopa liian matala.

-Pitkäkestoinen, vaatii sitoutumista.

kakhi kyykkää

  1. Smolov squat program

(Linkki Allthingsgymin sivulle Smolovista)

(https://www.jackedfactory.com/smolov-squat-routine/)

Taso: Elittisupersotilas

Kolmantena tarkastelussa kaikkien kyykkyohjelmien kauhu eli Smolov. Smolov on 4 kertaa viikkoon tehtävä äärimmäisen vaativa kyykkyohjelma, jossa lähes kaikki tekeminen salilla tähtää ohjelmoitujen kyykkyharjoitusten läpiviemiseen ja kaikki ylimääräinen tekeminen johtaa herkästi ylirasitukseen ja ohjelman keskeytymiseen.

Smolov on kaikenkaikkiaan 13 viikon brutaali mättö, joka koostuu kahden viikon intro jaksosta, neljän viikon base syklistä, kahden viikon palauttelusta, neljän viikon intensity jaksosta ja viikon herkistelystä. Melko hardcore ja pitkä setti siis kyseessä, mutta usein ohjelmasta tehdään vain neljän viikon basesykli, joka on enemmän kuin tarpeeksi. Base-sykli menee edellämainitusti ja loput setistä löytyy linkin takaa.

WEEK MONDAY WEDNESDAY FRIDAY SATURDAY
1 70%x9x4 75%x7x5 80%x5x7 85%x3x10
2 (70%+20lbs)x9x4 (75%+20lbs)x7x5 (80%+20lbs)x5x7 (85%+20lbs)x3x10
3 (70%+30lbs)x9x4 (75%+30lbs)x7x5 (80%+30lbs)x5x7 (85%+30lbs)x3x10
4 Rest Rest work up to a near max single work up to a near max single

 

+Jos malttaa levätä, huoltaa ja syödä tarpeeksi, niin gainzz will be made.

+Base method ei pituudella pilattu.

 

+- Henkisesti myös erittäin raskas.

 

-Ei noviiseille.

-Muuta treeniä mahtuu mukaan hyvin vähän.

-Jos huolto ja ravinto ei pelaa, niin todennäköisyys onnistumiselle pienenee radikaalisti.

-Koko 13 viikon setti vedettynä vastaa jo hämärän rajamaille kohdistuvaa sielunvaellusta.

 

  1. Texas method

texas

(Linkki Allthingsgymin sivulle josta löytyy ohjelma)

Taso: Kokeneemmalle

Niin kuin nimikin sen kertoo, Texas method on lähtöisin rapakon toiselta puolelta ja on muovautunut jenkkien painon- ja voimanostopiirien keskuudessa nykyisenkaltaiseksi. Ohjelma on kolme kertaa viikossa suoritettava, 13 viikkoa kestävä volyymipainotteinen kyykkyohjelma. Maanantai on viikon volyymipäivä, eli paljon toistoja melko kevyillä raudoilla (jotka tosin alkavat sarjojen kuluessa painamaan jo melkoisesti). Keskiviikkona keskikova etukyykkypäivä ja perjantaina mennään sarjaennätystä kohden koko ajan lyhenevien sarjojen kanssa.

 

+Volyymi helposti hallittavissa

+Mahdollistaa muunkin treenin tekemisen ohjelman lomassa.

+Etukyykky mukana.

+Treeneissä vaihtelua.

 

-Kokonaispituus pitkä.

-Perjantain treeneissä pitää olla aina fyysisesti ja henkisesti hereillä.

 

  1. Hatch squat program

(http://www.hatchsquat.com/how-is-it-done/)

Taso: Noviisi/Kokeneemmalle

Yhdysvaltalaisvalmentaja Gayle Hatchin kehittämä kyykkyohjelma jossa kyykätään kaksi kertaa viikossa. Erikoisuutena piilee, että kyykkytreeneissä tehdään sekä taka- että etukyykky samassa treenissä. Kokonaispituus ohjelmalla on 12 viikkoa. Suurimmassa osassa treenejä noustaan tietyllä toistomäärällä tiettyyn painoon ja lopetetaan siihen. Perinteinen Russian squat programista tuttu tietyllä painolla tapahtuvaa volyymihinkkausta tehdään sitten hieman enemmän aina treenien etukyykkyosuudessa. Ei ehkä tavanomaisin käsittelemistäni ohjelmista, eikä lukeudu suurimpiin suosikkeihini, mutta jonkun verran käytetty joten päätin myös käsitellä joukon jatkeena.

+Etukyykky mukana.

+Paljon toistoja varsinkin ensimmäisen 6 viikon aikana, eritoten noviisimmalle tärkeä juttu.

+Rauhallinen progressio.

 

-Kokeneemmalle suuret määrät toistoja voi käydä raskaaksi

-Yksittäiseen reeniin tulee melko paljon kyykkyjä, kun tehdään molemmat kyykyt.

 

Riippuen treenitaustasta ja treenien määrästä viikkoa kohden, tässä on 5 oivaa vaihtoehtoa millä lähteä rakentamaan niitä ravipalikoita kuntoon. Kyseessä on siis valmisohjelmat, joten niissä on myös valmisohjelmien haittapuolet. Ne eivät anna parasta mahdollista kehitystä, mutta ovat toisaalta myös melko varmoja kehityksen tuojia. Koska ne eivät huomioi yksilöllisiä eroja niin lopputulos ei ole paras mahdollinen, mutta silti positiivinen verrattuna ettei olisi mitään suunnitelmallisuutta.

Nämä eivät ole mitään ihmemetodeja vaan kaikki ohjelmia yhdistää samat tärkeät asiat; säännöllisyys ja progressio. Se on tärkeää kaikessa harjoittelussa, mutta kun halutaan kehittää jotain tiettyä ominaisuutta, on sille hyvä antaa erityishuomiota jonkun esimerkkien kaltaisen ohjelman muodossa. Ja sanomattakin selvää että kun tälläiseen ohjelmaan päättää ryhtyä, on hyvä huomioida kaikki harjoittelua tukevat toimet myös. Eli syödään, nukutaan ja venytellään riittävästi, niin varmistetaan kehitys. Ohjelmien ulkopuolelle on myös hyvä lisätä hieman tukilihaksia kuten pakaraa ja keskivartaloa aktivoivia harjoitteita, jotta kyykkääminen sujuu mutkattomasti läpi ohjelman. Mutta tekemisessä pitää muistaa, että asioita tehdään kyykkyä varten eikä sitä häiritäkseen, joten palauttavaa ja tekemistä tukevaa harjoittelua maltillisesti.

Toivottavasti joku inspiroituu kokeilemaan jotain ohjelmista ja vielä kokee saaneensa sillä kehitystä, niin tämä postaus ei ole ollut aivan turha!

Loppuun kuva kyykkäävästä kiinalaismiehestä. Tangossa rautaa, sanotaanko että riittävästi.

tian tao kyykky

Onko huippu-urheilu turhaa?

Niin, onko se?

 

Lähdin ajattelemaan huippu-urheilun yhteiskunnallista asemaa koulutusalani eli kansantaloustieteen saralta. Kun nykyinen hyvinvointiyhteiskunnan instituutio on murenemassa tulevaisuuden laimean talouskasvun ja vinksahtaneen huoltosuhteen johdosta, on jokainen yhteiskunnan menoerä suurennuslasin alla; mihin yhteiskunta rahojaan käyttää ja mitä se saa takaisin?

Koulutusleikkauksien aiheuttama barrikadeille nousu ja Juha Sipilää yms. joukkoa imartelevat kuvat, ovat esimerkki voimakkaasta suhtautumisesta valtion leikkaustalkoisiin. Julkisuudessa on nostettu ilmoille kysymyksiä, onko koulutusleikkaukset sama kuin tukkisi padossa olevan murtuman purukumilla. Maksammeko tulevaisuudessa Suomen tuottavuudessa suuremman hinnan kuin mitä nyt leikkauksilla säästämme?

koulutuslupaus

Urheilun saralla ei todennäköisesti ole ikinä ollut keskustelua, että rahaa olisi käytettävissä liikaa, että ”nyt kansa joukolla äänestämään mihin kaikkialle se raha tulisi käyttää”. Pikemminkin urheilun potin pienuus ja vielä kaiken kukkuraksi sen rahamäärän hukkuminen päättävän elimen ansioihin, ovat median kestoaiheet. Mutta miten perustella urheiluun käytettävää rahasummaa ja sen koko? Mitä sillä saamme, ja voisiko käytetty summa tuottaa enemmän hyötyjä toisaalla? Se on aihe, jota olen pohtinut pienessä mielessäni muuten isossa päässäni.

 

Nyt itse asian keskiöön, siihen pieneen lihanpalaan tämän muuten luisevan kirjoituksen ympärillä. Omasta mielestäni ja kansantaloudellisesti ajateltuna huippu-urheilun tärkein tehtävä on: innostaa ihmiset liikkumaan. Varsinkin Suomessa, missä nuorten ylipaino ja siitä johtuva kakkostyypin diabetes, ovat kasvava ongelma[1], on liikuntaan innostaminen yksi tärkeimmistä tekijöistä ruokavalion ohella, tämän ongelman taltuttamisessa. Noh, miten sitten innostaa nuoria ja aikuisia liikunnan pariin?

Otetaan esimerkiksi yksi hiljattain ollut urheilutapahtuma ja sen seuraukset. Käsittelyyn pääsee hiihdon MM-kilpailut lahdessa. Seikka on aivan saletti, että Suomen menestys hiihtoladuilla poiki lisää nuoria hiihtokouluihin ja metsien hiihtoladuille. Itse huomasin hiihtokisojen myös innoittaneen aikuisia ihmisiä kaivamaan vanhat järviset kaapista ja kokeilemaan että oliko se hiihto nyt niin paskaa kuin muistikuvat kouluajoilta kertovat.

iivolahti

Ja tässä piilee myös yksi tärkeä pointti. On varmasti monia, jotka totesivat kahden kierretyn hevosenkengän jälkeen: ”Kyllä, paskaa se edelleen onkin”, mutta varmasti on myös monia, jotka löysivät uuden harrastuksen kohteen ja jäivät aktiivikuntoilijoiksi hiihdon pariin, tai nuoria jotka löysivät urheilun ja liikunnan hienouden hiihdon kautta.

Itse tiedän kokemuksesta että oikea lajivalinta voi sytyttää käsittämättömän palon urheilua kohtaan, ja väärä laji voi tappaa tyystin kiinnostuksen urheilua kohtaan. Itse harrastin jalkapalloa ikävuosina 3-10 ja heti kun sain vaikuttaa, lopetin sen. Lopetin myös kaiken muun liikkumisen ja minusta tuli tietokonepelaamisen arjen sankari. Räiskintäpelien valmistajien pahaksi onneksi tutustuin teini-iässä puntteihin ja olin hetkessä mennyttä poikaa.

Aloitettuani punttien noston, kiinnostuin kaikesta kroppaa rasittavasta aktiviteetista. Aloin pelaamaan salibandya pari kertaa viikossa. Se vaihtui vuoden ajaksi höntsälätkän pelaamiseen pari kertaa viikossa. Kävin jopa silloin tällöin mutasarjatason futsijoukkueen reeneissä enkä edes enää vihannut jalkapalloa. Kaikki nämä puntin nostelun ohella koska aloin rakastamaan monipuolista liikkumista. Jos en olisi eksynyt salille, en tiedä mitä tekisin vapaa-ajallani ja kuinka hyvin voisin henkisesti ja fyysisesti. Tärkeintä on, että tällä hetkellä voin vain huokaista helpotuksesta, että isoveljeni vei minut aikoinaan salille ja käski tehdä selänojennuksia kunnes hapot tulee silmistä. Se oli se tunne mihin rakastuin ja mitä halusin yhä enemmän ja enemmän. Urheilu on kehittänyt minua paljon fyysisesti, mutta vielä moninkertaisesti enemmän henkisesti. Urheilu on myös antanut paljon ainutlaatuisia kokemuksia ja kumppanin kenen kanssa myös kokea uusia seikkailuja.

IMG_0035

Omakohtaisen kokemuksen puolesta uskon, että jokaiselle nuorelle ja aikuiselle löytyy se oma liikuntamuoto, jolla saadaan vähintään ylläpidettyä terveyttä. Urheiluhulluksi ei tarvitse ruveta, mutta ei myöskään saa passivoitua sairauden partaalle. Nuoret ja myös aikuiset tarvitsevat vain sen inspiraation ja mahdollisuuden kokeilla eri urheilumuotoja. Tässä huippu-urheilu nousee esiin. Urheilijoiden on mahdollisuus toimia motivaattoreina ja inspiroida ihmisiä kokeilemaan eri lajeja ja saamaan liikunta osaksi omaa arkea. Ihan jo kansantaloudellisistakin syistä, nimittäin ylipainon tuomat kustannukset terveydenhoitoalalla ovat karua luettavaa[2].

Seuraava pähkinä purtavaksi onkin, että mitkä ovat ne keinot miten urheilijat voivat toimia omien lajiensa mesenaatteina yrittäessään saada kansaa ylös ulos ja lenkille.

Hiihdon MM-kisojen mitalit eivät tietenkään olisi saaneet niin suurta tehoa, elleivät ne olisi saaneet näkyvyyttä kaikissa eri valtamedioissa ja eritoten ruutuaikaa ylen kanavilla. Kisoista oli rakennettu taidokkaasti tunteisiin vetoava paketti, joka herätti jopa minussa hetkittäisen halun hakea uudet lankut ja lähteä Turun jokirantaa pitkin sivakoimaan.

Mutta nykyaikana valtamedian hehkutus ei ole ainut keino päästä kansan sydämiin ja saada ihmiset liikkeelle. Sosiaalisen median avulla, jokaisella on mahdollisuus päästä näkyviin ja vaikuttamaan ihmisiin. Enää ei tarvita sitä kultamitalia tai suhteita paikallislehden toimittajaan, jotta pääsee esille ja vaikuttamaan ihmisiin. Nykyaikana tarvitaan enää tarina, ja taito kertoa se niin että joku sen haluaa kuulla ja jopa inspiroitua siitä. Mutta jos huippu-urheiluksi kutsutaan kansainvälisesti menestyvää urheilutoimintaa, on se yksi erittäin tärkeä vaikuttamisen kanava, johon käytettävät rahat oikein kohdistettuna maksavat itsensä kansanterveydellisesti moninkertaisena takaisin.

Itse koen tietynlaista halua ja vastuuta toimia apuna ja mesenaattina painonnoston ja ylipäätänsä urheilun mielekkyyden esille tuomisessa. Toivon että pystyn omalla esimerkilläni saamaan edes jonkun kokeilemaan puntinnostoa tai jotain muuta urheilumuotoa ja sytyttämään itsessään sen kipinän urheilemaan säännöllisesti. Sillä koen että se on urheilijoiden tärkeimpiä tehtäviä, keinoja siihen on monia. On se sitten menestys tai muiden hyvien tarinoiden kertomista.

Ainiin, Kroatian EM-kisoihin ja omiin nostoihin aikaa tasan 2 viikkoa. Kroppa on vahvempi kuin ikinä. Nyt kun saadaan vielä nopeus ja herkkyys esiin, niin eiköhän kisoissa pitäisi tulla niitä hyviä ja inspiroivia tarinoita.

[1] http://yle.fi/uutiset/3-7876651

[2] https://www.thl.fi/documents/10531/122367/Pekurinen_Kansanterveyspaivat12.pdf

Mikon perintö

Hei!

Aiheita kirjoituksille on pyörinyt mielessä useita, mutta on yksi jonka haluan pystyä purkamaan sanoiksi ennen kuin voin siirtyä eteenpäin. Olen jo hetken aikaa halunnut kirjoittaa aiheesta, mutta aiheen herättämien ajatusten käsitteleminen on ollut vielä pahasti kesken. Vieroksun häiritsevän suuresti omien asioiden kertomista sosiaalisessa mediassa, näin henkilökohtaisista puhumattakaan, mutta nyt koen eräänlaista velvollisuutta jakaa oman veljeni tarinaa ja hänen antamaa esimerkkiä.

Lähipiirini koki huhtikuun 14. päivä yhden suurimmista suruista mitä ihminen voi elämänsä aikana kokea, kun Mikko Retulainen vaipui 30-vuotiaana ikuiseen uneen syövän uuvuttamana, pitkän ja ankaran taistelun jälkeen. Toivon ja uskon hänen antaman esimerkin tuovan ihmisille inspiraatiota omiin elämiinsä ja pysäyttämään ihmiset ajattelemaan.  Haluan hänen säilyvän mukanamme hänen tekojensa ja ajatustensa kautta, koko hänen elämänsä ajalta, eikä pelkästään viimeisten hetkien osalta.

mikko ja akseli

Mikko omassa elementissään ystävänsä lapsen kanssa leikkimässä.

Sanotaan että ihminen paljastaa todellisen luonteensa vasta vaikeilla hetkillä, ja niin teki myös Mikko. Mutta suurin ihmetys ei ollut se mitä paljastui vaikeiden hetkien koittaessa, vaan se että sieltä ei paljastunutkaan mitään uutta. Ihminen pysyi samana positiivisena itsenään, ellei jopa aikaisempaa positiivisempana, kun hetki oli rankin mitä ikinä aikaisemmin.

Eräänä päivänä vuonna 2011 tuo hetki koitti. Aamun vessakäynnillä koetut kivut veivät Mikon terveysasemalle selvittämään koetut epätavallisuudet. Lisätutkimuksista selvisi jotain mikä ei kellään ollut käynyt mielessäkään. Syyksi selvisi virtsaputken syöpä.

Syöpä on jatkuvasti läsnä maailmassa ja se on ilmiönä tuttu. Mutta vasta kun se iskee itseen tai läheiseen, sen olemassaolo konkretisoituu ja taudin läsnäolo tulee kertaheitolla selväksi. Diagnoosi oli niitä hetkiä, joita kutsutaan niin sanotuksi ”Fight or flight”-reaktioksi eli juokse tai taistele. Mikolle oli hyvin nopeasti selvää kumman hän valitsee. Hän näki tilanteen vain tielle tulleena haasteena, joka vain odotti taltuttamista. Kasvain oli onneksi sitä luokkaa, että se saatiin lähes täydellisesti poistettua leikkauksella, ja loput käsiteltiin sädehoidoilla. Kasvain lähti ja jäljelle jäi vain arvet, ja koska kasvain oli virtsaputkessa, jouduttiin se leikkauksessa katkaisemaan. Tämän johdosta Mikon aamuiset vessakäynnit tapahtuivat jatkossa katetrilla napaan rakennetun ratkaisun kautta joka päivä, lopun elämää. Tämä sairaudesta jäänyt ”muisto” oli Mikon mielestä oli ennenkaikkea oiva keino hämmentää ihmisiä yökerhojen pisuaareilla, ei mitään sen kummempaa. Niin tyypillistä Mikkoa. Mies väisti viikatteen ja osasi löytää kamppailun jäljistä sen ilon aiheen.

Kuten sanottua, syövästä selviäminen vain korosti Mikon jo todettuja luonteenpiirteitä ja leikkauksen jälkeisen seurantajakson jälkeen mies oli jälleen vapaa elämään taas huoletta. Hän pyhitti vapaa-aikansa nuorten valmentamiselle ja omien intohimojensa tutkimisille, kuten valokuvaus. Se oli oiva esimerkki hänen luonteenpiirteestään. Hän nautti ikuistaessaan ihmisten ilon hetkiä ja ainutlaatuisia tilanteita elämässä. Hän halusi nähdä ihmisen ilmeet, kun heille näytetään heidän iloisesta spontaanista reaktiosta otettu kuva. Hän halusi tuottaa iloa.

Mutta välillä maailman arvaamattomuus ja karuus näyttäytyvät yksittäisille epäonnekkaille yksilöille. Jouluaattona 2014 Mikko kärsi usean päivän ajan jalat alta vievästä päänsärystä, jota eivät normaalit kipulääkkeet pystyneet helpottamaan. Matka päivystykseen ja sieltä tutkimuksiin joiden tulokset jättivät kaikki hiljaiseksi. Kyseessä oli aivokasvain. Jälleen ”fight or flight”-hetki Mikolle, hetki jollaista toiset eivät välttämättä koe kertaakaan elämän aikana. Mikolle oli hyvin selvää mitä seuraavaksi tapahtuu. Niin kuin hän itse kuvailikin tilannetta, oli kyseessä ”round two, let’s go”. Kasvain oli hoidettavissa leikkauksella, tosin leikkauksessa oli mukana paljon riskejä. Kallon sisälle kun mennään niin ei ihme, mutta Mikko itse oli luottavainen ja hänen viimeinen viesti ennen leikkausta olikin osuvasti: ”#beastmode”. Moodi joka hänellä oli aina päällä, ja joka olisi tehnyt Marshall Lynchinkin ylpeäksi.

Leikkaus sujui hyvin ja Mikko sai aloittaa rauhassa toipumisen. Miehen ensimmäisiä kysymyksiä lääkärille leikkauksen jälkeen olikin ”koska saa mennä salille”.

Leikkauksen jälkeen Mikko kävi vielä ensimmäisen kasvaimen kontrollikuvissa ja aivokasvaimen leikkauksesta ei ollut kuulunut kuukauttakaan, kun tuli ilmoitus, että keuhkoista oli löydetty etäpesäkkeitä. Toipumisaika muuttuikin uudeksi taisteluksi.

Tällä kertaa leikkaus ei ollut mahdollista ja Mikko aloitti rankat sytostaatti ja sädehoitokuurit. Hoitojen ajaksi Mikko muutti Turkuun lähemmäs hoitoja ja myös näin pääsimme kolme veljestä olemaan enemmän yhdessä. Hoidot olivat äärimmäisen rankkoja ja sivusta seuranneena se tarmo ja energia mikä Mikosta pursusi läpi, oli jotain ainutlaatuista. Kun sytostaattien seurauksena hiusten kasvu loppui, Mikon reaktio oli että jos kalju toimii Jason Stathamilla, niin miksei hälläkin. Ja kun hoitojen takia kroppa heräsi jo aamuyöstä virkeänä, niin sehän sopi mainiosti Amerikassa pelattavien NFL ja NBA pelien esitysaikojen kanssa. Mikko jaksoi taistella urheasti koko ajan ja keskittyi elämään taistelusta huolimatta, mutta tällä kertaa maailmankaikkeus oli päättänyt toisin. Tämän vuoden tammikuussa Mikko menetti jalkojensa toimintakyvyn selkähermoon tulleen etäpesäkkeen vuoksi. Mikko eli viimeiset kuukautensa Tyksin Syöpäosastolla ja Kaskenlinnan kuntoutusosastolla nauttien kaikista aktiviteeteistä mitkä olivat mahdollista. Hän muun muassa kiitteli Woltin ja Foodoran oikea-aikaista lanseerausta, sillä ne mahdollistivat hänelle useita mieluisia kulinaristisia hetkiä.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole niinkään kertoa Mikon kokemuksia, vaan enemmänkin hänen suhtautumistaan tapahtumien kulkuun. Hän synnytti ympärillään olleissaan läsnäolollaan iloa, ja sairautensa aikana hän oli suurin tukipilari varsinkin minulle ja monelle muulle. Eikä toisinpäin niin kuin olin ajatellut. Hän näytti kuinka vapaana pystyy elämään kaikesta siitä paskasta huolimatta mitä hän koki, kun elää itseään, läheisiään ja iloisia asioita varten. Joihinkin asioihin emme pysty elämässä vaikuttaa, joten emme saisi antaa niiden murehtimisen sokaista meitä näkemästä muita hyviä asioita, meidät onnelliseksi tekeviä asioita ympärillämme. Mikko ei ole ensimmäinen läheinen mikä lähtee maailmasta ennenaikaisesti, eikä myöskään viimeinen. Sitä suuremmalla syyllä, se aika minkä saamme täällä viettää, on liian arvokasta hukattavaksi pienten ja vaikutusvaltamme ulottumattomissa olevien asioiden murehtimiselle. Se ei todellakaan ole helppoa. Toisen veljeni kysyessä Mikolta miten hän pystyi käsittelemään kaikkia ajatuksia luhistumatta täysin, Mikko kertoi antavansa itsellensä 15 minuuttia päivässä asioiden murehtimiselle ja tämän jälkeen on aika keskittyä muuhun. En parempaa ratkaisua itse pystyisi keksimäänkää.

Vielä hetken aikaa Mikon blogi www.mikkoeljas.com on luettavissa kunnes domain lakkautuu. Mikon julkaisemat kirjoitukset sinne ilmaisevat paremmin hänen elämänasennettaan kuin minä ikinä voisin kuvailla. Suuret järisyttävät asiat elämässä saavat ihmiset ymmärtämään asioita, mutta parasta olisi, että niitä tajuaisi jo ennen kuin asiat ehtivät tapahtumaan.

Ei tämä ole niin vaikeaa

Vuosi vetelee viimeisiään ja taas saadaan kalenterien sivut kääntää olympiavuodelle. Vuoden päättyessä on aina tapana tehdä läpikoonti kuluneesta vuodesta, vaikka urheilun saralla moinen läpikoonti olisikin sujuvampi tehdä aina kauden päätteeksi. Meillä tämä tapahtuisi elokuu-toukokuu välillä käytävän kisakauden päätteeksi. Mutta niin kuin sanottua, aina silloin tällöin on hyvä pysähtyä hetkeksi katsomaan taakseen. Kuluvaan vuoteen ei kilpailullisesti kummempia valonpilkahduksia sisältynyt, EM-kisojen 10. sijaa ja työntöennätystä lukuunottamatta. SM-kisat menivät täysin varmistellen olkapäätä pidellen ja loppuvuoden kisat polvea pidellen. Konkreettisten saavutusten puuttumisesta huolimatta ei tee mieli vetää övereitä terästetyllä glögillä ja mennä makaamaan sikiöasentoon joulukuusen alle ja tuntea pihkan valuvan ohimolle samalla kun vaikeroi elämän kurjuutta. Tähän selväjärkisyyteni säilyttävään ajattelutapaan sisältyy myös suurin oivallukseni koko vuodesta miksi asiat menivät kuten menivät. Niin kuin Sarajevon olympiamitalisti Matti Nykänen tietää kertoa: ”jokainen tsäänssi on mahdollisuus”. Asioista on aina mahdollista oppia, olivat ne sitten hyviä tai huonoja.

Kuluvana vuonna minua motivoineen ajatusmallin pystyy sisällyttämään Pekka Koskelan lausahdukseen Sotshin olympiakisojen mennessä hänen osaltaan penkin alle: ”tuntuu kuin 7 vuotta elämästäni meni hukkaan”.

Niin, kaikki tekeminen ja ajattelu on tähdätty tuota yhtä kisaa varten. Jokainen hetki ja jokainen treeni tehtiin tähtäin asetettuna omaan unelmaan. Omat tähtäimet oli kohdistettu viimeisiin nuorten EM-kisoihin ja ensimmäisiin aikuisten MM-kisoihin.

Minulla ei ole koskaan ollut vaikeuksia motivoida itseäni harjoittelemaan tai tekemään muita urheiluun liittyviä kauheuksia kuten venyttelemään tai syömään terveellisesti. Mutta se mistä motivaatio tähän löytyy, on vaihdellut ja useimmiten sillä on suurin vaikutus työn jälkeen. Ei ole ainoastaan väliä mitä teet, vaan se, miten sen teet on lähes yhtä tärkeää. Ymmärtääkseni missä olin mennyt metsään, piti mennä mennä takaisin ajassa ja miettiä miksi alun perin olin aloittanut tekemään näitä asioista.

Tähänkin löytyy muuten erinomainen motivaatiokuva internetin maailmasta

 Remember-why-you-started

Hemmetti kyllä vaan näitä kuvia pitäisi liimata jääkaapista yölamppuun saakka niin kyllä pysyisi focus päivittäin mukana.

Suurin palo treeneissäni on syntynyt rakkaudesta urheiluun ja itseni kehittämiseen. Olen yksinkertaisesti vain halunnut tehdä parhaan mahdollisen version itsestäni. En muista, että olisin ikinä treenannut SM tai EM-kisoja varten tavoitteenani vain voittaa joku tai tehdä tietyt raudat, kun kisoihin on vielä matkaa useita kuukausia.

Olen aina pyrkinyt tekemään kaiken niin hyvin kuin mahdollista, koska halu lähteä treenaamaan tuli halusta tehdä sitä mistä pitää. Mutta kun tänä vuonna aloin ammentamaan ylimääräistä motivaatiota tähtäämällä tiettyihin kisoihin tietyt tavoitteet asetettuna, aloin treenaamaan väkisin. Aloin tekemään treenit sillä mentaliteetilla, että minun on pakko treenata ja minun on pakko tehdä tietyn verran aina jokaisessa harjoituksessa. En osannut säilyttää iloa ja rentoutta tekemisessä ja mitä tahansa aina tekeekin niin vanha lausahdus pitää paikkansa; tosissaan muttei vakavasti. Ei saisi tuntua että kisoja varten ”uhratut” treenit ja siihen liittyvät asiat olisivat hukkaan heitettyä aikaa, vaikka epäonnistuminen realisoituisi. Itseä vartenhan näitä asioita teemme.

Tämän kipinän taas uudestaan löydettyäni on MM-kisojen jälkeiset treenit olleet suorastaan terapeuttisia. On taas pystynyt taas luottamaan omaan vaistoonsa ja lukemaan paremmin millaisia signaaleja kroppa treeneistä aina antaa. Tottakai, välillä tulee aina vaikeita päiviä mitä tahansa tekeekin, mutta aina lopulta pitäisi löytyä se pilke silmäkulmasta. Koska mitä sitä turhaan itseään kiduttamaan. Jos jostain vain ei löydy mielekkyyttä, on järkevämpi vaan löytää muuta tekemistä.

Aika pommin muuten räjäyttivät Houstonissa, jo melkeinpä 20 kärynnyttä MM-kisoissa. Meikäläisenkin sarjasta on näillä näkymin palanut mm. 2. 3. 4. . Kisoista kärysi myös useampi  venäläinen(esimerkiksi ME:t rikkonut muuan herra Lochev jonka ennätykset nyt nollataankin, kisojen poliisi osoittautuikin rosvoksi), joiden käryt ovat muuten melko harvinaista ”herkkua”. Ja useampia on kärynnyt kasvuhormonista, joka siis on vaikeimmin jäljitettävissä olevien aineiden joukossa. Joko urheilijat ovat olleet uhkarohkeita tai testijärjestelmät ovat parantuneet. Jokatapauksessa ehdottomasti urheilun kannalta hyvä asia, vaikkakin lajille aika rajua jobin postia.

Tähän aiheeseen tekee mieli palata vielä myöhemmin. Lähinnä debattiin, pitäisikö doping vapauttaa kokonaan vai ei, ja miksi/miksei.

Näihin sanoihin päätän vuoden 2015 ja toivon kaikille hyvää tulevaa vuotta ja löytäköön kaikki oman intohimonsa ja tehköön sitä rohkeasti sydämensä kyllyydestä.

Vielä yksi ajankohtaan ja teemaan sopiva motivaatiokuva.

  Resolutions

Ps. Lisäksi haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita ja läheisiä kuluneesta vuodesta ja olkoon ensi vuosi ennätyksellinen!

Mikä on tarpeeksi

Tötteröö töttöröö.

 

Jokavuotisen apatian hetki on käsillä kun kalenterista katsottuna kesä alkaa vetelemään viimeisiään, vaikkakin lehtien mukaan Las Palmasin lämpö on kulman takana tulossa. Myös painonnostajan, jonka kausi painottuu syksyyn ja talveen joutuu taas hylkäämään apuliikehelvetin ja alkaa hiomaan ja hinkkaamaan herkkää kuntoaan esille kaiken sen kesän aikana hankitun massan alta.

Oma kesä meni treenien osalta keskinkertaisesti, muutamissa tavoitteissa onnistuttiin mitä tulee apuliikkeiden voimantuoton kehittymiseen ja toivottavasti myös muutamia grammoja lihasta onnistuttiin kiinnittämään tähän pystyynnostettua sikaa muistuttavaan runkooni.

Viime vuoden uusi tuttavuus hyppääjän polvi tuli tänä vuonna uudelle visiitille ja on rikkonut hieman reenirytmiä. Kun vanha vaiva nostaa päätään, pitää tiedostaa että joku osa-alue laahaa perässä. Ja nyt onkin entistä enemmän keskitytty tarkemmin jalkojen lihashuoltoon ja lonkan liikkuvuuden ylläpitämiseen/parantamiseen jolloin kroppaan kohdistuva paine jakautuu tasaisemmin eikä itse polven jänne enää saisi määräänsä enempää rasitusta. Osittain myös liika ahmiminen reenien muodossa tuo ylirasitusta sille alueelle vaikka paikat olisivatkin tasapainossa.

 

Armotonta jargoniaa harjoitusten kokonaisrasituksen tarkkailusta/sääntelystä

Kun ajankäyttö rakentuu treenien ympärille eikä toisinpäin, olisi itsenikin kannalta aina hyvä muistaa tiettyjä lainalaisuuksia reenikiertoa suunnitellessa. Urheilijan on aina pyrittävä progressioon ja totutettava kroppansa aina suurempaan ja suurempaan kuormitukseen jotta se vahvistuisi ja pystyisi laajentamaan suorituskykynsä rajoja. Progression tavoittelussa tärkeintä on maltti, treenejä ei pidä koventaa liian tiheällä tahdilla, jotta kroppa kerkeää adaptoitumaan uuteen rasitukseen eikä hajoa alta rasituksen noustessa yht’ äkkiä jo liian kovaksi.

Oli sitten kyse yksittäisen harjoituksen työmäärän/intensiteetin kasvatuksesta tai yksinkertaisesti treenien lisäämisestä viikko/kuukausi/vuosi-tasolla on tärkeä kuunnella kroppaa aina muutoksia tehdessä, kun aletaan vetämään entistä kovempia(tai useampia) treenejä, ei tarvitse heti sännätä tuttuun tapaan tekemään seuraavaa harjoitusta sillä alussa kroppa tarvitsee pidemmän palautumisajan kovemmista harjoituksista ja jos mennään liian aikaisin hakkaamaan lisää työtä niin palautumisvaje vain kasvaa ja kohta ollaan jo ihan montussa. Sillä ensi kerralla kun samaista harjoitusta tehdään niin kroppa vaatii jo hieman lyhyemmän palautumisajan ja näin ollen voidaan jo tulla tekemään hieman aikaisemmin seuraavaa harjoitusta.

 

Jottei lukija ala jo vaipua masennukseen tästä romaanista, lisään tähän lukuintoa lisäävän randomin motivaatiokuvan

rome kuva

Se minkä itse olen oppinut osittain kantapään kautta, että kun aletaan treenaamaan yli 5-6 kertaa viikossa, eli useina päivinä tulee kaksi treeniä päivälle, on harjoituksen keston lyhentäminen. Mitä useammin treenataan viikossa, sitä lyhyemmäksi kannattaisi yhden harjoituksen keston(=työmäärä) muodostua. Varsinkin voimaharjoittelussa jos esimerkiksi harjoitellaan jo neljä kertaa viikossa ja halutaan lisätä viides harjoitus yhtälöön ei yleensä lisätä sarjamäärältään(=volyymiltään) yhtä suurta harjoitusta mukaan. Viikon kokonaisvolyymi kyllä kasvaa, mutta harjoitusten keskipituus alenee.

Viikon aikaisempien harjoitusten pitäisi hieman lyhentyä jotta kokonaisrasitus ei nouse viikkotasolla kerralla liian suureksi otettaessa mukaan uusi harjoituskerta. Jos treenien rakenne pysyy samana, ei viidennessä harjoituksessa voida enää tehdä kovin suurella volyymillä ilman että jo seuraavan kierron eka harjoitus kärsii. Ja näin ollen voidaan pohtia onko harjoituskaan enää kehittävä jos sitä ennen ollaan hakattu neljä kovaa harjoitusta ja nyt voidaan tehdä vain vähän jotta kroppa ehtisi palautua entisistä reeneistä sekä tämänkertaisesta seuraavan kierron ensimmäiseen treeniin mennessä.

Tämä on itselleni myös henkisestä erittäin haastavaa sisäistää, tuntuu melkein pahalta päättää harjoitus, kun olo ei olekaan rekan yliajama ja virkistävä kokovartalokolotus on tiessään. Mutta valmentajani on muistuttanut minua lausahduksellaan ”huomennakin on jaksettava harjoitella”. Niinpä, joka päivä on pystyttävä suorittamaan kovia harjoituksia, mutta harjoituksessa on aina se raja jonka yli mentäessä se ei enää kehitä ja vahvista vaan ennemminkin vain kuluttaa kroppaa ja pidentää siitä palautumiseen vaadittavaa aikaa. Ja sehän vain tarkoittaa että kuluu entistä enemmän aikaa jolloin pystyy taas treenaamaan kovaa, ja kilpakumppani on jo saattanut samassa ajassa pystyä tekemään useamman lyhyemmän mutta samalla kehittävän harjoituksen.

Päätän tämän postauksen maajoukkuevalmentajani kärjistetyn lausahdukseen, parasta lepoa on kivuton lepo. Jos lepopäivänä paikat sattuu, levätään jo liian myöhään.

Loppuun huonon treenin jälkeen avovaimoltani saatu kuva jatkamaan ihmisten motivointia koska nykypäivänä tälläinen toiminta tuntuu olevan kovassa huudossa.

 

hedgehog

 

Ensipuraisu

Ajatus blogin ja sen ohessa olevan sivun perustamisesta on pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa, mutta epäröinnin seurauksena se on aina siirtynyt hamaan tulevaisuuteen. Epävarmuus siitä, olisiko minulla mitään kerrottavaa tai edes uskottavuutta kirjoittaa mitään mistään.

Tosin ajoittain olen huomannut jopa tarvetta jollekin kanavalle minne jäsennellä sekasortoisia ajatusketjuja, joita aina välillä purskahtelee mielen sopukoista urheilupainotteisen arkeni aikana. Olen myös aina halunnut oppia kirjoittamaan ja pystyä ilmaisemaan itseäni sanoin ja virkkein, ja niin kuin sata ja yksi muuta asiaa elämässä, siinäkin taidossa kehittyy vain sitä itseään harjoittamalla.

 

11160688_842858959102263_2481885035822191153_o

191kg työntö aikuisten EM-kisoista Tbilisistä 2015

 

Ajatus näiden asioiden yhdistämisestä blogin muodossa realisoitui, kun kesäinen arki urheilijana koitti. Tämä vuosi on viimeinen kilpailuvuoteni alle 23-vuotiaissa ja syksyn kisakausi sisältää myös ensimmäiset miesten MM-kilpailuni, joten kaikki tekeminen ja energia tähtää näihin kahteen bakkanaaliin. Ne harvat arvokisat mitä urheilu-urallaan pääsee käymään, ovat niitä muistoja joihin on myöhemmin kiva palata tietäen, että niissä esitti parasta mahdollista itseään eikä ole jossiteltavaa siitä, minkä takia tulos ei ollut sitä, mitä olisi voinut olla.

Olen varsin työorientoitunut ja kun päätyönä toimii urheilu, tuntuu maailman helpoimmalta tehdä ylitöitä. Valitettavasti jossain kohtaa rajatuottavuus muuttuu negatiiviseksi ja palkaksi tehdystä työstä tulee vain takapakkia. Joten toivottavasti tästä tulee myös kanava johon välillä suunnata energiaa pois harjoittelusta ja samalla ehkä jopa tehdä jonkinlaisia läpimurtoja harjoitteluun kohdistuvassa ajatustyöskentelyssä. Liian harvoin sitä tulee pysähdyttyä ja katsottua missä mennään, mistä on tultu ja minne ollaan menossa. Laatu, on ennen kaikkea se mitä harjoittelultani haluan ja liian usein sitä tulee vain runnottua harjoituksesta toiseen ravihevosen läpät ohimoilla.

1969146_10201489006933917_124909512_n

183kg työntö miesten SM-kisoista 2014 (kuva Mikko Retulainen)

 

Nyt, kun on saatu jonkun asteinen closure sille miksi tämä koko installaatio on synnytetty. On hyvä aloittaa perusteista.

Olen siis 22-vuotias painonnostaja/opiskelija ja painonnoston parissa olen viihtynyt vuodesta 2008 lähtien, joten en aivan untuvikosta asti ole lajin parissa ollut. Ne päivän loput minuutit mitkä eivät mene urheilun parissa, menevät taloustieteen opiskeluja väistellessä ja avoliittoa vaaliessa. Olen luonteeltani pienoinen suorittaja, mutta yritän nauttia arkisistakin asioista. Myös urheilu on yksi sellainen asia josta haluaisin myös nauttia eikä vain tuijottaa lukuja ja suorituksia ja miettiä joka päivä olenko tehnyt tarpeeksi.

Miksi juuri painonnosto on valikoitunut lajikseni ja miksi haluan niin intohimoisesti selvittää omat fyysiset ja henkiset rajani sen parissa, on tarina toiselle päivälle. Mutta tämä blogi tulee kuvaamaan matkaani ja kaikkea sitä mitä koen ja opin sen aikana kun tavoittelen tuota omien rajojeni löytämistä. Toivon että pystyn tarjoamaan ihmisille jotain seurattavaa ja ajateltavaa sekä painetta tutkia omaa harjoitteluaan kohti omia tavoitteitaan, mitä ne sitten ovatkaan.

No eihän tästä nyt niin pitkä tullutkaan kuin pelkäsin, olen jopa pettynyt etten enempää saanut riipaistua sydäntäni tähän, mutta pannaan blogineitsyyden menetyksen piikkiin. All in all, jos selvisit tänne asti lukien joka sanan, kiitän nöyrästi ja toivon että eksymisesi tänne tapahtuu uudelleenkin.